Olipa ihana loma Slovenian Kranjska Gorassa! Tuli patikoitua ja rentouduttua, arkiset asiat unohtuivat reissussa. Voin lämpimästi suositella paikkaa lomakohteeksi kaikille ulkona liikkumisesta kiinnostuneille. Paikka on erittäin siisti, ihmiset ovat ystävällisiä ja kielitaitoisia, luonto on kaunista ja ilma puhdasta ja raikasta.
I had a wonderful vacation in Kranjska Gora Slovenia! I hiked and relaxed, and forgot the everyday matters during the trip. I can warmly recommend the village for anyone who is interested in outdoor activities. It is very clean there, the people are friendly and speak at least English and German well, nature is beautiful and air is clean and fresh.
Ensimmäinen retki oli hieman kevyempi ja olikin hyvä, että heti ei lähdetty kovin korkealle kiipeämään. Kävelimme Kranjska Gorasta (kyläkorkeus 810 m) Zgornji Martuljkov:n komealle vesiputoukselle noin 1100 metrin korkeuteen. Retken aikana satoi kovasti, mutta se ei pahasti haitannut. Tuosta komeasta putouksesta en vaan saanut kuvaa, kun kamera olisi sateessa kastunut. Kuvassa onkin alempi Spodnji Martuljkov:n putous.
The first excursion was a not so hard. It was a good thing that we did not climb so high on the first day. We walked from Kranjska Gora (810 meters above sea level) to Zgornji Martuljkov water fall (about 1100 m asl). During our walk it rained quite heavily, but it did not matter much. I could not take a picture of that beautiful water fall, because my camera would have got wet in the rain. This picture is of the lower Spodnji Martuljkov water fall.
Meidän mukaan lähti aamulla kylältä koira, joka seurasi meitä koko retken ajan. Olin varma, että koira olisi kääntynyt takaisin kylän rajalla, mutta siitä olikin mukava lähteä mukaan.
A dog started to walk with us in the morning and followed us the whole excursion. I was sure he would turn back on the village border, but he wanted to come along.
Keskiviikkona lähdimmekin jo hieman vaativammalle retkelle. Tarkoitus oli mennä paikallisbussilla Vršič:iin (1611 m), mutta emme kaikki mahtuneet kyytiin. Niinpä paikallinen opas järjesti nopeasti kaksi takapenkein varustettua pakettiautoa, joilla me loputkin pääsimme perille. Vršič:stä kävelimme Slemenova špican huipulle (1911 m). Laskeutuessamme sieltä alas Tamar:n laaksoon lounaalle, näimme matkalla valtavan määrän vielä sulamatonta lunta ja jäätä. Kävelimme takaisin Kranjska Goraan Planican laaksoa pitkin. Katsoimme hetken aikaa kunnioituksella Planican lentomäkeä, joka on maailman suurin, ja ihmettelimme, kuinka joku voin uskaltaa hypätä niin valtavasta mäestä. Itse hyppyrimäki näytti näin kesäaikaan ihan toiselta kuin talvella telkkarissa, jotenkin paljon raihnaisemmalta, mutta eipä sitä ole kesäkäyttöön tehtykään. Podkoren:n kylän kohdalla puolestaan näimme suurpujottelurinteen, jossa maailmancupin Kranjska Goran osakilpailu lasketaan. Urheilusivistystäkin on siis hankittu.
On Wednesday we went for a more challenging hike. We wanted to take a bus to Vršič (1611 m), but there was not enough room for all of us. So our local guide organized two cars to take the rest of us up. From Vršič we hiked to the top of Slemenova špica (1911 m). While walking down to Tamar valley, we saw a lot of snow and ice, which had not yet melted. We walked back to Kranjska Gora trough Planica valley. On the way we looked at the Planica ski jump with respect (it is the biggest in the world), and wondered, how anyone can jump of it. The ski jump itself looked very different than in the winter on TV, somehow it looked like it had seen its best days, but after all it is not made to be used in the summer. At the village of Podkoren we saw the giant slalom slope, where the World Cup competition of Kranjska Gora takes place. So I have some more knowledge of sports, too.
Torstaina oli vuorossa retki Bled:iin, Ljubljanaan ja Postojnan tippukiviluolaan. Bled on pieni kaupunki noin puolen tunnin ajomatkan päässä Kranjska Gorasta ja Bled –järvessä on Slovenian ainoa saari. Kiersin tunnin pysähdyksen aikana järven länsipäätä ja ihailin maisemia. Järveen oli tehty väylä kilpasoutajia varten ja heitä olikin juuri harjoittelemassa. Slovenialaiset soutajat ovat kuulemma ihan maailman huippuja.
On Wednesday we had an excursion to Bled, Ljubljana and Postojna caves. Bled is a town about 30 minutes from Kranjska Gora and in the lake Bled there is the only island in Slovenia. We stopped for an hour, on which time I walked around the eastern end of the lake and looked at the views. There was a track for rowers on the lake and some of them were training. I heard that the Slovenian rowers are one of the best in the world.
Ljubljanassa oli yhtä ystävällistä ja siistiä kuin Kranjska Gorassa. Se on muuten Euroopan pienin pääkaupunki, ja tunnelma olikin mukava. Kävin ensimmäisenä katsomassa Krakovon kaupunginosaa keskustan eteläpuolella. Siellä viljellään vihanneksia kaupungin torille myytäväksi ja sekä siitä että pienistä taloista johtuen tunnelma oli mukavan kylämäinen. Ljubljanan linnalle menin helteen vuoksi köysiradalla. Sieltä olikin hieno näköala kaupungille.
Ljubljana was just as kind and clean as Kranjska Gora. It is actually the smallest capital in Europe and the atmosphere is very nice. At first I went to see a part of the city called Krakovo, which is south from the center. People grow vegetables there to be sold on the market place, and because of that and the small houses, it felt like I was in a village. From the castle of Ljubljana it was a great view above the city.
Lounaan ja pienen tuliaisten ostelun jälkeen lähdimme etelään päin ja Postojnan tippukiviluolalle. Komea luola olikin. Menimme ensin pienellä junalla syvemmälle luolaan, josta jatkoimme kävellen parin kilometrin kierroksen. Luolia on yhteensä 24 kilometriä kolmessa eri kerroksessa, joista keskimmäisessä me olimme. Samalle opastetulle kierrokselle sattui englantilainen poikakuoro, joka lauloi meille luolaston viimeisessä osassa ”konserttisalissa” kolme kappaletta. Olmia (ihmiskala, Proteus anguinus) emme kuitenkaan nähneet.
After lunch and a bit of shopping we continued to south to Postojna dripstone cave. What a great cave it was. We took a small train deeper in the cave and then walked about a two kilometers tour. There is 24 kilometers of the caves all together in three levels, of which we were on the middle. We had an English boy choir on the same guided tour with us, and on the last part of the cave ”The Concert Hall” they sang three songs for us. However, we did not see Proteus anguinus, the human fish, which I would have wanted to see.
Koska Triglav:n retki siirtyi päivällä eteenpäin, vuokrasin perjantaina maastopyörän. Ajoin ensin Slovenian, Italian ja Itävallan rajalle Peč:lle (1508 m). Säästääkseni voimia seuraavaa päivää varten valitsin loivemman kahdesta reitistä. Huipulta olikin komea näköala etenkin Itävallan puolelle. Paluu alas Ratečen kylään olikin sitten ihan pelkkää alamäkeä. Se otti yllättävän kovasti kämmeniin ja pari kertaa olikin pakko pysähtyä niitä lepuuttamaan. Ennen paluuta takaisin Kranjska Goraan kävin vielä Italian puolella kauniille Lago di Fusine –järvellä.
Because the hike to Triglav was postponed one day, I rented a mountain bike on Friday. First I rode to the Peč (1508 m) on the border of Slovenia, Italy and Austria. To save my strength for the next day I took a less steep way up. On the top there was a great view especially to Austria. The way to the village of Rateče was all downhill. It was surprisingly hard for palms and I had to stop a couple of times to let them rest. Before heading back to Kranjska Gora I continued to beautiful Lago di Fusine lake in Italy to have lunch.
Lauantaiaamuna lähdettiin oppaan ja kuuden matkalaisen voimin Slovenian korkeimmalle vuorelle Triglav:lle. Ajoimme ensin autolla Mojstranan kylän kautta Krman laakson perimmäiselle parkkipaikalle 946 metrin korkeuteen. Sieltä alkoi viikon kovin patikkamatka, nousu 2515 metrin korkeuteen Triglavski Dom –majatalolle. Matkalla näimme murmelin ja paljon kauniita kukkia, muun muassa syklaameja, jotka kasvavat siellä villinä.
Syötyämme oppaamme Tadej lähti minun ja toisen ryhmäläisen kanssa huipulle (2864 m). Turvavarusteiksemme saimme valjaat, köyden ja kypärät. Köysi oli pidettävä koko ajan kireällä ja opas kulki aina ylimpänä varmistamassa turvallisuutta. Nuo viimeiset reilut 300 metriä menivät aika kevyesti, koska vauhti oli hidasta.
On Saturday morning we, a guide and six travelers, started our journey to the Slovenia’s highest mountain Triglav. First we drove by Mojstrana village to furthest parking lot in Krma valley in 946 meters. From there we started to hike to Triglavski Dom, a hut in 2515 meters. On the way we saw a marmot and a lot of beautiful flowers. For example Cyclamen purpurascens, which does not grow in Finland.
After having some lunch our guide Tadej went up to the top (2864 m) with me and another person of the group. We got a rope and helmets for out safety. The rope had to be tight at all times and the guide was always above us to take care of the safety. Those last over 300 meters were not so hard, because we went on with a slow speed.
Maisemat olivat tosi komeat ylhäältä, jylhät ja karut. Eteläpuolelta pilvet hälvenivät ja sinne näki tosi kauas. Pohjoispuolelle taas ei nähnyt ollenkaan, koska pilvet pyörivät sillä puolen huippua. Jossain vaiheessa harjannetta pitkin kävellessä tuntui ihan kummalta, kun harjanteen lisäksi ympärillä näkyi vain valkoista. Yhtään ei tiennyt, kuinka korkealla oli tai millainen pudotus vieressä on.
The view on the top was rugged and barren. On the south side the clouds cleared of and we could see far. On the north side we could see nothing, there were only clouds. At some point, when we walked on the ridge, it felt funny when we could only see while in addition to the ridge. It was impossible to know how high up we were or what kind of a drop would be right next to us.
Huipulta paluu sujui myös hyvin ammattitaitoisen oppaan johdolla. Osan matkaa kiivettiin rinnettä takaperin alas, kun etuperin se oli liian jyrkkä. Täytyy myöntää, että ilman opasta ja turvavarusteita en olisi huipulle kiivennyt, sen verran nimenomaan alastulo minua jännitti. Majatalolle päästyä oli aika lailla voittajafiilis. Palattuamme huipulle lähti vielä yksi pariskunta, kahdelle muulle huiputus jäi odottamaan seuraavaa aamua.
Majoitushuone oli siisti mutta erittäin pieni. Huone oli noin 8 neliön kokoinen ja siinä oli kaksi 120 cm leveää kerrossänkyä, siis nukkumatilat kahdeksalle hengelle. Kukaan meistä ei nukkunut kovin hyvin.
Aamulla herätys oli ennen kuutta. Ulkona oli valtavan kova tuuli, vähän alle 200 metriä sekunnissa, siis lähes hirmumyrskyn verran. Parin tunnin odottelun jälkeenkään tuuli ei osoittanut riittävästi tyyntymisen merkkejä, joten jouduimme lähtemään takaisin alas, eivätkä viimeiset kaksi ryhmämme jäsentä päässeet huipulle.
Paluumatka sujui vauhdikkaasti ja helposti edellisen päivän kiipeämiseen verrattuna. Takaisin Kranjska Goraan pääsyn jälkeen alkoi rataa ihan kunnolla. Onneksi säästymme itse kuivina. Päiväunet olivat kyllä tarpeen hotelilla.
The way down from the top went also well with our experienced guide. Part of the mountain was so steep, that we had to go backwards, because it would have been otherwise impossible. I have to admit that without the guide and safety equipment I would not have climbed to top, that much I was worried about getting down. Back at the hut I felt like a winner. After we got back, a couple went up. The two last had to wait until the morning.
Our room was clean but very small, only about 8 square meters. There were two two-layer beds, which were 120 cm wide - sleeping facilities for 8 people. None of us slept well.
The wake-up was before six o’clock. Outside there was a terribly hard wind, a bit less than 200 meters per second, which means that it blew almost at the speed of a hurricane. After waiting for a couple of hours the wind did not show enough signs of calming, so we had to start heading down. The two last members of our group did not get to the top of Triglav.
The way back to the Krma valley went fast when comparing to the climb of the previous day. After we got back to Kranjska Gora a heavy rain started. Luckily we did not get wet. A nap at the hotel was well deserved.
Maanantaina ehdin vielä käydä pienellä kävelyllä, siis edellisiin päiviin verrattuna pienellä. Pyysin aamupalalla hotelilla lupaa käyttää saunan suihkua ja lainata pyyhettä palattuani, koska jouduin jo luovuttamaan huoneeni aamulla, ja se onnistuikin mukavasti. Niinpä kävelin vielä Vršič:n suuntaan katsomaan venäläistä kappelia (1158 m) ja palasin toista reittiä joen vartta pitkin takaisin.
On Monday I had enough time for a short walk – compared to the previous days, that is. After the breakfast the hotel personnel agreed that I could use the shower at the sauna and borrow a towel, when I returned (I had to check out in the morning). So I walked to the direction of Vršič to see the Russian Chapel (1158 m) and came back on another way, by a river.Istuessani bussissa matkalla lentokentälle yritin lukea mukana ollutta kirjaa. Siitä ei vaan tullut mitään, kun en saanut pidettyä silmiäni erossa vuorista. Olisinpa voinut ottaa ne kotiin mukaan!
When I sat in the bus on the way to the airport I tried to read a book. It was impossible to concentrate, when I could not keep my eyes of the mountains. I wish I could have taken them with me!
