24.5.2008

Puolimaraton juostu (Finished half marathon)


Pääsin maaliin! Kalevan Kierroksen kolmas osuus juostiin tänään Somerolla aurinkoisessa ja tuulisessa säässä. Kiitos Someron Esalle hyvin järjestetystä tapahtumasta! Meillä puolikkaan kiertäjillä matka oli puolimaraton eli 21,1 km, täysmatkalaiset juoksivat koko maratonin. Tuo mitali on palkinto osallistumisesta ja pääsee muiden joukkoon vitriiniin muistuttamaan siitä, mihin pystyin.

Lähdin matkaan pessimistisenä. Polveni kipeytyi viikko sitten pihatalkoissa ja on vaivannut vähän päivittäin sen jälkeen. Olen syönyt särkylääkettä kuurina ja liikkunut niin vähän kuin mahdollista toivoen siitä olevan apua. Otin yhden kivunehkäisytabletin myös vähän ennen starttia. Lisäksi kuntoni on huomattavasti huonompi nyt kuin vuosi sitten. Olin ihan varma, että joudun keskeyttämään viimeistään matkan puolessa välissä. En kuitenkaan voinut jättää yrittämättä, sillä meillä on työpaikkajoukkue, eikä joukkuetta voi yrittämättä pettää.

Varustauduin juoksuun urheilujuomalla parilla energiageelillä, huoltopisteitä reitin varrella oli neljä ja niistä sai vettä ja urheilujuomaa. Matka sujui kaikesta huolimatta tilanteeseen nähden oikein hyvin. Kymmenen kilometrin paikkeilla polvi muistutti hyvin heikosti olemassa olostaan muutamalla askeleella ja teki niin myös parin kilometrin välein siitä eteenpäin. 17 kilometrin kohdalla tuntui, että reisistä loppuu voimat. Ehdin kuitenkin jo ajatella, että niin vähän ennen maalia en voi keskeyttää. Onneksi energiageeli auttoi – se on ihmeainetta.

Pääsin kuin pääsinkin siis maaliin, ja se on pääasia. Aikani oli 2 tuntia 7 minuuttia ja sekunnit päälle, eli tällä kunnolla tosi hyvin. Se on yhdeksän minuuttia hitaampi kuin viime vuonna, mutta se ei haittaa yhtään mitään.

Seuraava osalaji onkin sitten soutu. Vesillä viihdytään Lohjalla 28.6.

I made it to the finish! The third part of Kalevan Kierros was run today at Somero on a sunny but windy weather. Thanks for Someron Esa for the well organized event! We, who participate for half distances, run a half marathon (21.1 km) and the full distance runners run the full marathon. The medal above is prize for participating.

I was quite pessimistic on the start. My knees had got sore a week ago and had been bothering me a bit daily since that. I have been taking pain medicine regularly and been walking as little as possible hoping that these actions would help. I also toke one medicine before the start. Also I am not in as good condition as I was a year ago. I was sure that I would have to quit before half way. We have a team from work and I could not let them down, so I had to at least try.

Sports drink and energy gel would safe me, if anything. By the route there were also four points where the participants got water and sports drink. I run very well when taking in to account the reasons for my pessimism. When I had run about 10 km my knee reminded about it very slightly for a couple of steps and the feeling came back a few times after that. On the point of 17 km my thighs felt powerless and I thought that I can not quit that close to the finish line. Well, the energy gel helped and I could go on.

So I did reach the finish line and that is what counts. My time was 2 hours 7 minutes and unknown amount of seconds, which is very well considering my condition. It is seven minutes slower than last year, but that does not bother me at all.

The next sport is rowing. That event will take place at Lohja on 28 June.

Ei kommentteja: